Kurjenpesä

Nordlie Dagny "Dagny"

Perustiedot

Meriitit

© Kurjenpesä

Tausta

Syyskuun toisena päivänä lähdin Ypäjälle koeratsastamaan westfalentammaa. Ilmoitus oli ollut lupaava; Pyhää Yrjöä kilpaillut, kivasukuinen tamma. Kuvissa oli näkynyt näppärän näköinen, melko pieni ruunikko, joka kuitenkin liikkui niin isosti ja ylämäkeen, että huh huh.
Koeratsastus meni hyvin, tamma toimi eikä mitään häslinkiä ollut. Hevonen ei kuitenkaan tuntunut omalta, enkä uskonut tamman olevan Se Oikea Kurjenpesän hevospoppooseen.

Tamma oli hevosvälittäjällä, joten kokeilin kepillä jäätä ja kyselin muista myynnissä olevista hevosista.
”Lähinnä noita estehevosia”, kuului vastaus, ”toki tuosta Dagnystä on tulossa kouluhevonen, se vain ei taida olla hakemaasi.”
”Mitä minä menetän, jos käymme vilkaisemassa?”

Tarhassa möllötti norjanvuonohevonen. Lempinimen perusteella olin odottanut Ruotsista tai Norjasta haettua puoliveristä, mutta totta kai norjanvuonohevonen (tai vaikka russi) oli loogisempi vaihtoehto. Meidät huomatessaan luonnonpunkkari nosti päätään lähtien porttia kohti. Tamma ojensi päänsä aidan yli, haisteli kättäni tunkien sitten silkkisen turpansa kämmentäni vasten.

Lähdin kotiin nuoren vuonohevosen, en kokeneen puoliverisen, kanssa. Dagny oli valmiiksi kuvattu ja tarkistettu myyjän toimesta, minun tarvitsi vain hypätä selkään ja todeta jo ensimmäisen käyntikierroksen aikana, että ”tämän minä haluan”.

Luonne

”Huono päivä” tuntuu olevan täysin vieras käsite Dagnylle. Alati hyvällä tuulella oleva hallakko on positiivisuuden ruumiillistuma, eivätkä tamman hyvät puolet siihen lopu. Rauhallinen, lempeä, kärsivällinen, nöyrä ja kuuliainen, eteenpäinpyrkivä, sopivan utelias ja sosiaalinen olematta tungetteleva (eli ei tunge väkisin syliin tai kaada kottikärryjä saman tien, kun menet siivoamaan tarhaa).. Punkkarineitini on varsin sivistynyt, hyväkäytöksinen hevoskansalainen, enkä alkuun aina meinannut muistaa, että minulle tullessaan Dagny oli vasta nelivuotias. Äärettömän fiksu hevonen alusta asti. Onneksi Mankin tyhmyys tai Shaahin talliterrori eivät ole tarttuneet!

Dagny nauttii kaikesta puuhastelusta ihmisen kanssa, oli se sitten harjattavana olemista tai mannekiinina seisoskelua uusia loimia sovitettaessa. Vuononeidin harmaa turpa kääntyy hyvin herkästi kohti ihmistä, mustat samettisilmät katselevat ystävällisesti ja hevosen koko olemus huokuu lämpöä ja ystävällisyyttä. Sekä ajoittaista hellyydenkipeyttä. Dagny pyytää huomiota ja rapsutuksia hyvin nätisti, tamma harvemmin tulee härppimään turvallaan turhan liki; yleensä hallakko odottaa kosketusaloitteen ihmiseltä. Ensirapsutusten jälkeen Dagny kyllä rakastaa takaisin, hyvin varovaisesti ja lempeästi.
Hyvähermoinen, pitkämielinen punkkaribeibi sopii erinomaisesti lastenvahdiksi ja -viihdyttäjäksi, niin pomminvarma se on vaikka jaloissa juoksisi ja kiljuisi ihmislapsia, koiria ja kissoja samaan aikaan. Dagnyn Muumimammamainen lauhkeus antaa sille voimaa ja ymmärrystä jaksaa pienten hevosihmisten ei-niin-tottuneet ja johdonmukaiset harjausotteet sekä ajoittaiset, tahattomat hännännykimiset sun muut, mitä nyt voi sattua. Osaavissa käsissä Dagny ei ole sen kummoisempi, ainoastaan rennompi, eikä alahuuli pitkällä käytävällä torkkuva Dagny ole mitenkään ennenkuulumaton näky. Tätä sattuu myös kengitettäessä, tamma on ehdottomasti helpoimpia hevosia hoitaa, käsitellä, raspata kengittää rokottaa, mitä näitä nyt on. Sen kun menee ja tekee, Dagny odottaa, ymmärtää ja on yhteistyöhaluinen.
Hallakko kävelee minne pitää pyydettyä vauhtia, ei kisko itseään ruohotupsuille tai muille houkutuksille eikä ala tanssahtelemaan, vaikka muut hevoset tekisivät mitä kevätjuhlaliikkeitä tarhoissaan. Totta kai Dagnykin säikkyy välillä, mutta sivuaskeleet lähtevät aina ihmisestä poispäin, eikä tamma ole tähän päivään mennessä edes yrittänyt karkuun. Vuono tuntuu luottavan siihen, että ihmisen luona on turvallisinta. Lastaus ja kuljetus sujuvat vaikka yksinkin, tamma menee lähettämällä ihan mihin tahansa kuljetuskalustoon, ei pyöri ja hyöri, potki, kuovi tai tee muutakaan lastaussiltaa suljettaessa tai muulloinkaan. Dagny vain olla möllöttää, syö vähän hajamielisenä heiniään eikä tunnu välittävän tuon taivaallista, vaikka matkustaisi yksin tai jonkun remupetterin kanssa.

Työnteko, oli se sitten ratsastusta, ajolenkkejä tai työhevosen töitä (lähinnä niiden yrittelyä omasta kokemattomuudestani johtuen), on aina ollut Dagnyn mieleen. Minulle tullessaan tamma paneutui nuoren hevosen innolla ja energialla saamiinsa uusiin haasteisiin, eikä tuo into ole vielä laantunut. Toivottavasti se ei tule koskaan laantumaan! Punkkarini suhtautuu kaikkiin työtehtäviin, uusin ja vanhoihin, helppoihin ja haastaviin, positiivisella innolla, kärsivällisyydellä, nöyryydellä ja yhteistyöhalulla. Dagny tahtoo työskennellä, oppia, saada kehuja, ja näiden ominaisuuksien vuoksi vuononeiti on erittäin mukava työkaveri.
Dagnyllä on hirvittävän kivat liikkeet. Eivät ne kaikkein näyttävimmät ole, mutta askelissa on joustoa ja pituutta, hyvä tahti ja säädeltävyys. Vähän matalathan ne ovat, siitä ei pääse mihinkään. Dagnyn selässä kuitenkin istuu mukavasti joka askellajissa (myös ilman satulaa), tamma kantaa itsensä aika hyvin, on tasainen, pehmeä, eteenpäinpyrkivä, vaikka malttaakin mielensä niin pyydettäessä. Railakkaat peltolaukat onnistuvat siinä missä vähän vakavampi kouluratsastus, leppoisat kävelylenkit uittopaikalle ja takaisin eivät aiheuta hermojen kiristymistä ratsussa tai ratsastajassa. Dagny yksinkertaisesti toimii, aina ja kaikkialla. Minusta hallakon paras askellaji on käynti, eivätkä ravi ja laukkakaan huonoja ole. Avojen ja sulkujen kanssa olemme treenanneet vähän enemmän ja pidempään, vastalaukat taas sujuivat alusta asti vaivatta. Lisätyt askellajit eivät ole yhtä vahvat kuin kootut askellajit tai keskiaskellajit, mutta eiköhän rutiinilla ja toistoilla saada heikompia liikkeitä vahvistettua. Ainakin Dagnyllä on hyvä asenne.
Silloin tällöin ajan Dagnyllä. Tamma toimii kaikenlaisten kärryjen ja reen edessä, minkä lisäksi naapurin työsuomenhevosharrastajat ovat opettaneet minua ja Dagnyä vähän perinteisempään hevostyöhön. Lauhkea, mistään hätkähtämätön ja tarpeen tullen sisukas vuono on pärjännyt näissäkin askareissa erittäin hyvin. Sama maastoillessa; hyvät hermot, hyvä ratsastettavuus, eteenpäinpyrkimystä ilman kiirettä. Dagny ei turhia hätkähtele, vaikka saaliseläimenä saattaa toki säikähtää. Kuitenkaan pusikoista kiljuvat fasaanit, jostain äkisti haukkuva koira tai muut arkiset maaseudun äänet eivät tammaa hetkauta suuntaan tai toiseen.

Kaikki aiemmin mainitsemani hyvät ominaisuudet hermoista ratsastettavuuteen tekevät Dagnystä kivan kisakaverin. Mikään maailman näyttävin kouluratsu Dagny ei ole, mutta tasaisen hyvä, työteliäs kaveri. Kisapaikkojen vilinä ja hälinä, vieras paikka tai jännittävä ratsastaja eivät järkähdytä hallakon tyyntä mieltä. Tamma luovii kisapäivien läpi omaan lauhkeaan, positiiviseen tyyliinsä tehden parhaansa ensin verryttelyssä, sitten radalla. Palkintojenjako ja kunniakierros tuntuvat miellyttävän pikkupunkkaria, ainakin Dagnyn ryhti vähän paranee ja silmiin syttyy aivan uusi tuike, kun joku kiinnittää ruusukkeen suitsiin ja yleisö (vaikka sitten pieni yleisö) taputtaa.

Sukutiedot

Jälkeläiset

28.04.2018 nvh-o. Kurjen Gjallarhorn i. Ramsfjell om. Sorel (VRL-00884)
06.06.2018 nvh-t. Kurjen Valkyrja i. Valaskjálf om. Aino Kurkinen (VRL-12701), Kurjenpesä
02.04.2019 nvh-t. Kurjen Grimeria i. Grímnismál om. VRL-14618, Valokylän Talli

Kilpailutulokset

Päiväkirja & valmennukset

31.01.2018 Kouluvalmennus, valmensi narri
Alun perin päädyn istumaan Ainon keittiöön tultuani katsomaan, miten Susirajan kasvateilla, Runolla ja Lemmolla sujui Kurjenpesässä, mutta lopulta seisoskelin kentän laidalla katsomassa Ainoa joka ratsasti pientä veikeää vuonohevosta. Vaikka en aikonut muuttaa käsityksiäni heti, oli Dagny huomattavasti paremman näköinen kuin yksikään siihen mennessä näkemäni vuonohevonen. Tamma liikkui eteenpäin mielellään, vaikutti erittäin pirteältä ja positiiviselta tapaukselta.
”Aloitellaan pääty-ympyröillä ravissa kevennellen. Tee pitkille sivuille kolmen askeleen käyntisiirtymät, muista valmistella kunnolla!” totesin Ainolle, kun hän oli kävellyt Dagnyn kanssa jonkin aikaa. Tamma oikein ryhdistäytyi Ainon keräillessä ohjat käsiinsä ja tuntui kyselevän koko ajan, mitä seuraavaksi tehtäisiin.
Alun suorastaan naurettavan helppo tehtävä sujui ratsukolta kuin tanssi. Dagny eteni ravissa reippaasti, mutta kiirehtimättä, taipui pohkeen ympärille ja teki siistit siirtymiset. Ainosta huomasi, että kouluratsastajahan se siellä selässä istuu – istunta oli pääasiassa siisti ja korrekti. ”Älä paina kantapäitä ihan niin alas, ettei jalka jäykisty ja selkä notkistu”, huomautin, muistellen samalla omia alkuaikojani kun kantapäät piti painaa alas, aina vain paina kantapäät alas. Niin se maailma muuttuu.

”Jatketaan harjoitusravissa”, totesin ja katselin Dagnyn mukavaa liikettä. Ei yhtään sellaista epätoivoista tehosekoitinmenoa, joka aina tuli ratsastuskoulussa vastaan opettajan sanoessa ne kaksi sanaa. Aino kuitenkin vain istuskeli, kuin olisi nojatuolilla ollut (vaikka Dagnyn kunniaksi, tamma ei ollut niin lihava, että olisi muistuttanut sohvaa).
”Pitkälle sivulle askeleen pidennykset, ennen kulmaa taas harjoitusravi, laukannosto kulmassa ja pääty-ympyrä laukkaa vähän lyhentäen”, selitin tehtävää. Treenautin yllättäen aika perusasioita, sillä Aino ja Dagny olivat minulle ihan uusi tuttavuus valmennettavina. Kanssakäyminen rajoittui tähän asti siihen, että Ainon puoliverisiä oli meillä kisauksessa Susirajassa ja hänellä oli pari kasvattia meiltä.
”Älä nojaa niin vahvasti taakse pidennyksissä”, ohjeistin kun katselin ratsukon menoa. Dagny pidensi askelta hienosti, yritti selvästi tykkäsi kun pääsi tekemään vähän eri juttuja. Laukannostot sujuivat hyvin ja rauhassa, eikä tamma alkanut missään vaiheessa ennakoida tai kiirehtiä. Lyhennykset olivat ratsukon vahvin puoli tänään! Dagny reagoi apuihin todella nopeasti ja täsmällisesti, ei liioitellut, ja Aino istui selässä rauhassa eikä häirinnyt tammaa turhilla muistutusavuilla.

16.07.2018 Dagnystä
Kurjenpesään muuttaessaan Dagny oli nuori kouluhevosen aihio. Kaunis, ihastuttavaluonteinen tamma kotiutui nopeasti suhtautuen kaikkeen uuteen todella hienosti. Yhteiseen taipaleeseemme on mahtunut useita näyttelyitä, treenipäiviä, kilpailuita, rauhallisia maastoretkiä.. Olen todella, todella nauttinut Dagnyn kanssa puuhaamisesta, kaikesta tamman laiduntamisen seuraamisesta kunniakierroksiin. Puhumattakaan Dagnyn varsottamisesta! Tammani on kahden ihanan, hienon vuonovarsan emä, joita se on hoivannut ja kasvattanut esimerkillisesti. Olenkin miettinyt, voisiko Dagnystä olla keinoemoksi orpovarsalle? Ainakin Heljän varsa sai Dagnyltä melkoisesti huomiota ja rakkautta, pikku Harlekiinihymyllä oli varaäiti hyvin lähellä!

Tällä hetkellä Dagny on pitkälti hyvän mielen humputteluhevonen. VIR MVA Ch -anomus on postitettu aikaa sitten, tamma on kisannut mukavalla menestyksellä.. Ehkä käyn vielä valmennuksessa tai parissa, oman istuntani ja huvin vuoksi. Kyllähän tämän kanssa kelpaa kierrellä valmennuksissa! Ja vaikka kissanristiäisissä, ehkä minä kuskaan Dagnyn mätsäreihin tai vastaavaan hyvän mielen tapahtumaan, jos jossain lähistöllä järjestetään jotain sellaista.
Tosin, juuri nyt, Dagny saa keskittyä nauttimaan kesästä, vihreästä laidunruohosta ja hevosystäviensä seurasta. Ainoastaan hevospaarmat ja muut kesän lieveilmiöt taitavat luoda pienen varjon vuononi paratiisiin.

12.08.2018 Hyvän mielen maastohölkkä
Viime päivinä ukkonen on jylissyt sadekuurojen pyyhkiessä maata. Kovin pitkäkestoisia nämä ukkosmyräkät eivät ole olleet, mutta aivan tarpeeksi rajuja tehdäkseen kentästä ja tarhoista paikoin todella liukkaita. Olenkin ihan suosiolla kuskannut hevosia joko lähimaneesille tai keskittynyt maastoilemiseen niillä reiteillä, joita puut suojaavat sen verran, ettei tien pinnasta tule mudan liukastuttamaa luistinrataa.
Dagnyn kanssa päädyin rentoon maastoretkeen. Käynti-ravihölkkäilyä, ei mitään kummempaa. Hiljalleen töihin palannut tamma on vielä vähän pyöreässä kunnossa, vaikka solakoituukin mukavaa tahtia. Ehkä syksymmällä tamma pääsee taas valmennukseen, joko istuntatuntini ratsuksi tai ihan koulutreeniin. Viimeistään talvella!

Dagny ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen pihatosta kavereidensa luota. Tamma mutusteli heinää Riipan kanssa turvat vastakkain, hyvä kun vähän korviaan höristi huhuiluilleni. Käveltyäni vuonon luokse hallakko hörähti pehmeästi tönäisten minua kevyesti turvallaan. Mokomakin.
Vastustin mielitekoani paijata ja puunata Dagnyä tuntitolkulla, joten olimme (kerrankin) nopsaan valmiita maastoretkellemme. Sää oli vielä selkeä, joskin kauempana taivaalla lipui rintama synkän harmaita pilviä.

Rauhallinen lenkkimme sujui uhkaavista pilvistä huolimatta aurinkoisissa, sateettomissa merkeissä. Dagny selkeästi nautti tutuilla maastoreiteillä hölkkäämisestä; työntekoa se oli kevytkin työ. Ja töistä tämä punkkari on aina pitänyt. Nautin itsekin; tällä hevosella on niin tavattoman mukavat, helpot liikkeet istua! Metri toisensa jälkeen Dagnyn käynti ja ravi etenivät rennossa tahdissa eteenpäin. Tamma liikkui vähän pitkänä, pää ja kaula rentoina vähän matalalla, takaosa yllättävän mukavasti mukana ilman, että edes pyysin. Kesken matkan pusikosta hypännyt oranssi kissa ei Dagnyä hetkauttanut, minä taisin säikähtää enemmän. Onneksi kattiparka ei juossut vuononi jalkoihin!
Palasin kotipihaan hymyssä suin. Vaikka olin vain hölkkäillyt Dagnyn kanssa, tamma oli tuntunut todella hyvältä.

27.10.2018 Estevalmennus, valmensi narri
Päädyin jälleen seisomaan kentän keskelle tultuani Ainon luokse Kurjenpesään katselemaan, miten Susirajan kasvateilla meni. Totta kai minua kiinnostivat Ainon hevoset muutekin, kun niistä aina välillä puhetta riittää kun hän kertoo kasvattiemme kuulumisia ja me kerromme kisattavana olevien hevosten kuulumisia. Viimeksi valmentelin Ainoa ja hänen punkkariheppaansa Dagnya kouluratsastuksen parissa, tällä kertaa sain kuningasidean. Kouluratsastaja-Aino ja esteet! Dagnyhan oli jo palkittu KRJ-laatuarvostelussa, joten tamma varmasti toimi Ainon kanssa jo oikein hyvin. Aino katseli minua kauhuissaan kun raahasin esteitä kentälle ja vakuuttelin, että tekisimme vain hyvän mielen juttuja, maahankaivettuja miniesteitä ilman minkäänlaisia tekniikkajuttuja. Lopulta sain Ainon vakuutettua ja hän alkoi verrytellä Dagnya, vaikka näyttikin edelleen kauhusta kankealta pikkutamman selässä.

Kasattuani muutaman parinkymmenen sentin ristikon kentälle käännyin neuvomaan Ainoa. Dagny toimi yhtä hyvin kuin sen muistin toimineen viimeksi: se vastasi apuihin kevyesti, liikkui rennon reippaasti välittämättä juurikaan Ainon ilmiselvästä jännityksestä ja kantoi itseään hyvin.
”Aloitetaan ihan vaan ravissa. Tulet suoraa linjaa ristikolle, pidät katseen edessäpäin ja leuan ylhäällä. Voit tuoda käden ihan kunnolla eteen, vaikka se ei ole iso este, niin Dagny saa tilaa kaukalle etkä ota tukea suusta”, selitin ja mietin hetken punkkariponin tukkaa, jossa ei ollut paljoa, mistä pitää kiinni.
”Jos jännittää, niin tartu harjaan, älä satulaan. Etköhän sä saa siitä sen verran kiinni”, totesin lopulta ja kehotin Ainoa aloittamaan. Lähestyminen sujui hyvin ja Aino näytti päättäväistäkin päättäväisemmältä tuijottaessaan tiukasti eteenpäin. Lähestyminen oli suora ja sujuva, mikä teki vaikutuksen allekirjoittaneeseen. Ainolla ei tietenkään ollut juuri käsitystä ponnistuspaikasta, mutta hän vei hyvin käden eteenpäin Dagnyn kaulalla niin, että tamma saattoi melkein nuuskia ristikkoa jonka yli astui.
”Hyvin meni, tuu pari kertaa vielä! Jos uskallat, nosta laukka ennen estettä, mutta ei oo pakko.” Ainon tultua vielä muutaman kerran ravilla ja kerran laukalla – jes! – pyysin Ainoa kävelemään hetken.

”Menee tosi hienosti! Yritä hengittää vähän enemmän vain ennen estettä ja koeta pitää paino enemmän jalustimella ja painopiste pyllyllä, ei ylävartalolla”, neuvoin vielä ennen kuin selitin, että nyt Ainolla oli selvitettävänä vielä kokonainen rata. Siihen kuului aikaisemmin hypätty maahankaivettu ristikko sekä sarja, jossa oli lähestymispuomi, minikokoinen ristikko, laukka-askel ja minikokoinen ristikko. Selitin, että sarjaa ei kannattaisi pelätä, Dagnyn laukan perusteella se olisi sille ennemminkin isompi laukka-askel, pienempi laukka-askel ja toinen isompi laukka-askel. Aino näytti hieman vähemmän kauhistuneelta kuin aloittaessamme, ja pyysi Dagnylta heti laukan.
Kun Dagny teki minikokoisen loikan viimeisen esteen yli puhkesin taputuksiin. Onhan se huimaavan jännittävää kokeilla esteitä, jos on puhtaasti kouluratsastaja, ja hevonenkin on kouluratsu. Dagnyn järkevyys ja tasaisuus kuitenkin tekivät minuun jälleen kerran vaikutuksen ja Ainokin vaikutti tyytyväiseltä siihen, että selvisi hengissä ja uskalsi kokeilla uutta.

© KURJENPESÄ
Ulkoasu © Narie
taustakuva Cano Vääri (CC BY-NC-SA 2.0)
virtuaalitalli // virtuaalihevonen